maanantai 5. toukokuuta 2014

Maistiaisia uudesta kodista

Uudessa kodissa olen asunut nyt reilun viikon ja viihdyn ihan mielettömän hyvin! Parasta on oma sauna ja parveke, mitä edellisessä asunnossamme ei ollut. Lisäksi pohjaratkaisu on todella toimiva, neliöitä ja kaappitilaa on mukavasti ja tämä vaan tuntui kodilta heti kun kävin paikkaa katsomassa.
Sisustus on täysin keskeneräinen, eikä tule valmiiksi ainakaan muutamaan kuukauteen, ennen kuin mies tavaroineen on myös muuttanut tänne. Huonekaluja meiltä puuttuu paljon, olennaisimpina muun muassa ruokaryhmä. Niitä hankitaan pikku hiljaa aina sopivien sattuessa kohdalle. Sohvakalusto tänne onneksi saapuu jo huomenna, se olikinn mainio löytö ja siitä lisää myöhemmin! Jotain pientä tänne olen ehtinyt jo hankkimaan, lähinnä kirppareilta.




Parveke ja kukkaset! Puutarhatonttuja lähti Tigerista mukaan kaksin kappalein, niin symppiksiä olivat! Kukkakuvioinen emalikattila orvokkiruukuksi kirpparilta.







Ja se oma sauna, ah! On sitä kyllä lämmitettykin ahkeraan!




Vielä saan jonkun aikaa yöpyä ilmapatjalla...













Ja lopuksi vielä kuvia meidän herkusta vappubrunssista! Minipöytä on lainassa serkultani, sitä oikeaa (vanhaa ja pyöreää) odotellessa.







Mukavaa alkavaa toukokuista viikkoa!

Laura

8 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin.Mukavaa toukokuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, samoin sinulle kivaa toukokuuta! :)

      Poista
  2. Ihanan kotoista jo teillä. Onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  3. Hei,
    olisiko mahdollista saada reseptiä tuohon herkulliseen salaattiinne?

    Kysyy,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja toki! Salaatti on aika perus "kreikkalainen"salaatti, johon laitoin jäävuorisalaattia, tomaattia, kirsikkatomaattia, kurkkua, paprikaa ja punasipulia. Salaatin herkullisuuden juju on feta ja nimen omaan normaalirasvainen ja isona palana oleva. Kevytversiot on jotenkin kumisia ja kokonainen pala on suolaliemessä oleviin kuutioihin verrattaessa paljon mehevämpi :)

      Poista
  4. Hei, halusin tulla kiittämään tästä hyvästä reseptistä, joka ON todella hyvää !

    Hyvää syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään ja kiva, että sielläkin päässä maistui! Mukavaa syksyä sinullekin! :)

      Poista

On mukavaa, kun kommentoit! :)