keskiviikko 13. elokuuta 2014

Rapukekkerit

Viikonloppuna juhlittiin 25-vuotis synttäreitäni rapujuhlien merkeissä mökillä. Mukana oli minun ja mieheni lisäksi miehen sisko puolisonsa kanssa. Aloiteltiin viikonloppua vähän siivoilemalla paikkoja; minä pesin matot, mies siisti mökkiä, mummo kuurasi takan ulkopinnat ja miehen sisko pesi kaapissa pölyttyneitä astioita. Muuten sitten vietettiinkin aikaa tosi rennoissa merkeissä ilman sen suurempia aktiviteetteja. Saunottiin todella pitkän kaavan mukaan, pulahdettiin aina välillä uimaan ja valvottiin myöhään.
























Lauantai-iltana oli tarkoitus aloittaa juhla-aterian valmistus hyvissä ajoin, mutta mahtava ukkosmyrsky hidasti vähän suunnitelmia. Terassin sijaan söimmekin sisällä, mutta tunnelmallista oli sielläkin. Vaikka myrsky kesti tunteja, ei se lopulta haitannut yhtään, sekin nimittäin loi oman jännittävän tunnelmansa iltaan. Myöhään meni, mutta menköön, mitä parhaimmat kekkerit saatiin aikaiseksi.

Rapujuhlien menu oli onnistunut ja seuraavanlainen:
alkuruoka: savuporo-juustokeitto
pääruoka: ravut, ribsit (äyriäisallergikolle) sekä makaronisalaatti ja patonki
jälkiruoka: marjoja ja vaniljakastiketta
juomaksi vissyä, olutta ja valkkaria
















Olipahan ihanat juhlat ja hirmuisen hauskaa! Viimeksi olen viettänyt rapujuhlia lapsena ja oli hienoa, että haaveilemani juhlat viimein toteutuivat. Synttäreitäni juhlittiin vielä perheen kanssa sunnuntaikahveilla ja lettukesteillä ja sain ihania lahjojakin. Yhden niistä taidan esitellä seuraavalla kerralla.

Ihanaa loppukesän aikaa; lämpöisiä päiviä, viileitä ja pimeneviä iltoja!

Laura

7 kommenttia:

  1. Synttärionnittelut! :) Kuulostaa mukavilta ja tunnelmallisilta juhlilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnelmalliset ja mieleenpainuvat juhlat todella olivat :)

      Poista
  2. Oikei paljon ONNEA,hauskat kekkerin on ollut:)

    VastaaPoista
  3. Synttärionnittelut! Ihanan näköiset tarjoilut!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa todella ihanilta juhlital!! Myöhäiset onnittelut Sinulle;) Ja mukavaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukavaa elokuun jatkoa sinullekin! :)

      Poista

On mukavaa, kun kommentoit! :)