sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Haaste 11

Sain Rynttyliisalta mukavan haasteen, kiitoksia paljon! Teen haasteen nyt lyhennettynä versiona eli kerron ensin 11 asiaa itsetäni ja sitten vastaan 11 kysymykseen. Kuvina satunnaisia otoksia kotoa.





11 asiaa minusta

1. Lapsena suosikkieläimeni oli kissa, mutta viime vuodet olen ollut henkeen ja vereen koiraihminen.
2. Asun kerrostalolähiössä, mutta haaveilen omakotitalosta maalla.
3. Pidän enemmän suolaisista kuin makeista herkuista.
4. Juuri nyt olen innostunut Johan Theorinin romaaneista.
5. En juurikaan pidä meikkaamisesta ja hiusten laitosta, mutta laittaudun tilanteen mukaan.
6. Nautin kaikista vuodenajoista, myös talvesta ja pakkasista.
7. Pidän ruuanlaitosta, mutta en lainkaan leipomisesta.
8. En tykkää katsoa sairaalasarjoja, mutta rikosohjelmat uppoaa.
9. Suosikkikirpparini on Kontti.
10. Rakastan valkosipulia ja inhoan homejuustoa.
11. Osaan virkata, mutta haluaisin oppia myös neulomaan.









11 kysymystä

1. Mikä oli piänenä lempiväris ja mitä tykkäät siittä nyt?
Jossain vaiheessa lempivärini oli vaalean keltainen. Nykyään tykkään enemmän tummemmasta je kirkkaammasta keltaisesta, joka lukeutuukin nykypäivän suosikeihin.

2. Mitä tekisit palaselle raakaa maksaa?
Todennäköiseti kypsentäisin sen ja antaisin koirille.

3. Minkä nimen antaisit kanalle?
Henrietta, Hertta, Helga tai Hulda.

4. Jatka lausetta: Jos avaruusmatkailu olis arkipäivää, niin...
...tuskin silti uskaltautuisin matkalle.

5. Mitä tapahtuis jos suutelisit sun naapuria?
En juuri tunne naapureitani, niin varmasti ihmetys olisi suuri kaikilla osapuolilla.

6. Kissan kakka vai koiran oksennus, kummanko mialuummin siivoisit?
Koiran oksennusta tulee siivottua silloin tällöin ja sen mieluummin valitsisin.

7. Mitä vastaisit mukulalle joka jankuttaa, että "mitä päätön tarkottaa"?
Kertoisin varmaan sen olevan eläin ilman päätä ja lisäksi jollain lailla järjetön asia. Esimerkkinä olisi sanonta "päätön kana".

8. Mitä laitat lättyjen päälle?
Hilloa ja kermavaahtoa.

9. Mimmonen on kamalin kuva joka susta on otettu?
Jaa-a, niitä on kyllä useita. Joku sellainen missä olen eläytynyt selittämään jotain, suu on auki ja silmät puolikiinni.

10. Mitä lehmä sannoo?
Ammuuu!

11. Mistä usseimmiten johtuu huushollisas leijuva paha haju? Vai tuaksuuko teillä aina kukkasilta?
Viemäristä tulee harmisllisen usein pahaa hajua.








Sunnuntain jatkoja!

Laura

2 kommenttia:

  1. Koiraihmistä musta ei oo tullu ja rakastan homejuustoo (valkosipulin ohella), mut muuten noi sun 11 asiaas olis voinut olla mun kirjoittamiani. Kiitos kun otit haasteen vastaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän meillä on paljon yhteistä. Ilolla haasteeseen vastasin :)

      Poista

On mukavaa, kun kommentoit! :)