keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pikkuostoksia

Tänään pyörähdin kirppareilla ja kaupoilla. Kirppisapajilla ei ollut oikein mitään mieleistä ja kaupoistakin löysin vain muutaman alejutun. Mutta kivat pikkuostokset lähti kuitenkin kotiin viemisiksi.




Ainokaiseksi kirppislöydöksi jäi metallinen kakkuvuoka (1,7e). Jossain muussa, kuin leipomistarkoituksessa se tulee toiminaan, mutta yksinkertainen muotoilu, yksityiskohtana kiva mittaasteikko ja hinta varmistivat ostopäätöksen.




Tiimarista ostin peruskalenterin ja söpöjä etikettitarroja.




Tiimarin alennuspisteestä löysin suloisen pienen rikkakihvelin, ihan passeli vaikka leivän nurusten lakaisuun pöydältä (0,75e).




Edelleen Tiimarin alennuslaarista mukaan tarttui kukkakuvionen rullamitta (2e), nyt on mullakin ikioma! Tiimarissa tulee muuten melko harvoin pistäydyttyä, mutta nuo alekorit on aika mukavia löytöpaikkoja!




Sitten vielä alelankoja, näiden ( ja monien muidenkin lankojen) varalle on jo lukemattomia suunnitelmia odottamassa toteuttamista!




Iloista keskiviikkoa!

Laura

P.S. Lukuvuosikalenterin ostin siksi, että parin viikon päästä aloitan koulutuksen. Sen päätteeksi saan isännöitsijän ammattitutkinnon, jolloin olen taas askeleen lähempänä unelma-ammattiani!

4 kommenttia:

  1. Minullakin on tuollainen pikkuinen rikkalapiosetti, toimii mökillä puupintaisen pöydän siistinä pitoon hyvin :-)
    Hauskoja pikkulöytöjä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan kätevältä kapistukselta tuo tosiaan vaikuttaa! :)

      Poista
  2. Pitelin käsissäni tuota samaa kakkuvuokaa mut kun mulla on jo yksi tuollainen odottamassa käyttöä niin jätin sen sitten sulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiitos, olitpa kiltti! ;) Nyt sitten vaan pohtimaan, mihin tota käyttäis.

      Poista

On mukavaa, kun kommentoit! :)