maanantai 15. heinäkuuta 2013

Mökillä tapahtunutta

Olipas mukava viikonloppu mökillä. Sopivassa suhteessa puuhastelua ja jouten oloa. Perjantaina laitoimme pilkottuja puita liiteriin. Olin viemässä ensimmäistä sylillistä halkoja, kun minua pisti äkäinen ampiainen (oli muuten ensimmäinen kerta ja sattui ihan pirusti!). Miehen hävitettyä ampiaispesän liiteristä, saatoimme jatkaa kesken jäänyttä hommaa.

Mummon mies oli rakentanut saunamökkiin kaiteet, jotka miehen kanssa maalasimme pariin kertaan. Tuli heti paljon kivemman näköinen saunan kuistista, enää puuttuu vain ovien maalaus.

Lauantaina kävimme huvikseen etsimässä kantarelleja, vaikka vielä niiden paras aika ei olekaan. Löytyi kuitenkin muutama.

Joesta laiturin vierestä bongasimme myös ravun. Ennen en ole vapaana rapua nähnyt, mutta nyt vesi oli todella matalalla, joten kaikki laiturin edustalla liikkuvat saattoi hyvin nähdä.

Maistelimme myös mansikoita ja herkuttelimme mummon ruuilla. Lystillä oli kaverina mummon koira Mosku. Nukuimme hyvin aitassa ja ihailimme mummon kaunista pihaa ja sen kukkia.


























































Nyt jälleen uuteen viikkoon, jospa ei tulisi ihan niin huonot kelit, mitä on ennustettu.


Leppoisaa viikonalkua!

Laura

2 kommenttia:

  1. Mukavia mökkitunnelmia :) Ja onpa ihana tuo vanha matkalaukku, sellaisia ei kovin usein kirppiksilläkään näe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matkalaukku oli tosiaan mukava löytö ja vielä kun ilmaiseksi sai :)

      Poista

On mukavaa, kun kommentoit! :)