torstai 23. toukokuuta 2013

Kukkapenkki

Tällä viikolla olen tosiaan puuhaillut vanhempieni pihalla. Työn alla on ollut kukkapenkki. Oma osuuteni hankkeessa oli enimmäkseen pohja- ja päällyskivien kärräys ja asettelu, suodatinkankaan asennus sekä viimeistely. Äiti hoiti kukkien istutuksen ja kehikon rakentamisen.

Heidän pihaympäristössään tapahtuu nyt muutenkin paljon. Ulkomaalaus on käynnissä ja terassin rakentaminen alkaa pian. Saattaa olla, että piha taloineen on hieman erinäköinen ensi viikolla, loppukesästä puhumattakaan!















Kukkapenkin kaikki kasvit olivat jo valmiina puutarhassa odottaen vain sopivaa paikkaa. Myös maa-aines ja kaikki kivet olivat valmiina pihalla.















Vanhempieni omenapuusta piti katkaista pari oksaa, mistä pienimmät oksat toin kotiin maljakkoon. Jospa kohta kukkisi!


Reipasta torstaita!

Laura

tiistai 21. toukokuuta 2013

21.5.


Sinne meni viikonloppu, eikä sitten päästykään mökille. Harmistus oli kovin suuri, mutta sairastumiselle ei voi mitään. Lysti nimittäin sai nenäpunkkitartunnan, eikä voitu lähteä mummon koiraa tartuttamaan. Eniten harmittaa se, että seuraavan kerran on mahdollista päästä mökille vasta kesäkuun toisena viikonloppuna, plaah...
Viikonloppu sujui kuitenkin hyvin ja mukavissa merkeissä. Sää oli kerrassaan mainio! Tällä viikolla, kun aurinkoinen ilma on edelleen suosinut, olen ollut vanhempieni pihalla taas hommissa. Mukavaa ajanvietettä, hyötyliikuntaa, raitista ilmaa ja hitusen rusketustakin (olen hidas ruskettumaan ja nopea palamaan). On myös mukavaa nähdä työnsä jälki heti.
Päivän kuvina toimivat pyykkäystunnelmat meidän pihalta:
















Aurinkoista viikonalkua!

Laura

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kesä on saapunut!

Lähipäivinä on tuntunut jo aivan kesältä! Tänään on ollut mahtava ilma ja viikonlopuksi luvattu vieläkin lämpimämpää. Lisäksi olen havainnut jo oman kesäni ensimmäisen voikukan, perhosen ja itikan sekä syönyt kesän ensimmäisen jäätelön ja kulkenut ensimmäistä kertaa ballerinat jalassa ja ilman takkia. Toivon mukaan myös mökkikausi avataan tällä viikolla, jee!

Tänään autoin äitiä heidän pihansa siistimisessä. Lystikin viihtyi paremmin kuin hyvin vapaana pihalla ja löysi vielä Rokin luukätkön. Kuvituksena tunnelmapalasia sieltä.
































Kesäistä keskiviikkoa!

Laura

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

perjantai 10. toukokuuta 2013

Perjantaina

Tänään laitoin talvikengät komeroon ja kesäkengät tilalle. Meidä pienessä eteisessä kenkiä säilytetään senkin kaapissa.
Tältä näytti tilanne ennen kenkien järjestelyä. Lattialla niin talvi- kuin kesäkengät.




Päällystin senkin hyllyt ruskealla lahja/hyllypaperilla entisten sanomalehtien sijaan. Oli muuten hiekkaa ja muuta roskaa hyllyt täynnä talvipopojen jäljiltä.




Sitten kengät nätisti järjestykseen, yllä emännän hylly ja alla isännän.




Korkokengät ja muut paremmat kengät ovat kenkälaatikoissa eteisen komerossa.




Samoilla järjestelyinnoilla tein inventaarion myös makuuhuoneen vaatereekkiin. Kiertoon tarpeettomat koltut ja järjestykseen käytössä olevat.




Ikuistin myös meidä kestoleikkokukat. Nämä neilikat ovat pienen karsimisen jälkeen säilyneet jo kolme viikkoa!







Lopuksi vielä minun miehet peliä katsomassa/loikoilemassa :)





Kivaa perjantai-iltaa!

Laura

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ikkunoiden pesua ja palkintopäivällinen

Tänään oli ohjelmassa ikkunoiden pesua. Ei se nyt taaskaan niin kamalaa ollut, kuin olin ajatellut vitkutellessani asian kanssa. Oikeastaan tällä kertaa lopputulos oli parempi kuin koskaan aikaisemmin! Uskallan väittää, että loraus etikkaa pesuvedessä teki ikkunoista helpommin puhdistuvat, sekä raidattomat! Kannattaa kokeilla!













Kyllä nyt kelpaa taas ikkunoista ulos katsella. Tälläisen työrupeaman motivaattoriksi voi mielestäni mielellään asettaa jonkun palkinnon. Oman palkintoni keksin vasta urakan jälkeen, mutta jotain piristävää oli aikomuksena kuitenkin toteuttaa. Ja mikäs muukaan, kuin hyvä ruoka ja lasi viiniä sopii palkinnoksi!




Ateriaan kuuluin kaslerpihvejä, salaatteja sekä brushettatyylisiä leipäsiä.







Jälkkärinä oli uutuuskeksejä, Julia-suklaatäytekeksejä ja Suffeli-vohveleita.







Loistopalkinto, sanon minä, kyllä maistui!

Mukavaa pitkää viikonloppua sitä viettäville ja rentouttavaa Helatorstaita kaikille!

Laura

maanantai 6. toukokuuta 2013

Haaste ja tunnustus

Sain Uutta, vanhaa ja lainattua -blogin anilta haasteen sekä tunnustuksen, kiitos paljon! Haaste kuulu näin:

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro heille haasteesta.
6. Ei takaisin haastamista.

Ensinpä siis kerron asioita itsestäni.

1. Olen enemmän suolaisen kuin makean ystävä. Toki makeat herkutkin maistuvat, mutta harvoin niitä on pakko saada.

2. En pidä kahvin mausta, mutta joka aamu on saatava kuitenkin pari kupillista.

3. Olen eläinrakas. Lysti-koiran lisäksi haaveilen suuresta eläinlaumasta omakotitalon pihalla.

4. Myös tosiaan se omakotitalo on tulavaisuuden haaveissa. Mielellään vanha ja remontoitava kauniilta puutaloalueelta tai vähän syrjempää.

5. Pelkään kuollakseni ahtaita paikkoja sekä hyönteisiä suurena parvena. Myöskään korkeat paikat ja käärmeet eivät kuulu lempijuttuihin.

6. Mökki on paras paikka hetin kodin jälkeen. Mökillämme on ihaninta luonnon rauha.

7. Pidän elokuvista. Etenkin 50-luvun Amerikkaan sijoittuvat leffat, sekä hyvin tehdyt thrillerit miellyttävät.

8. En ole juuri matkustellut. Toivekohteita olisi vaikka millä mitalla, mutta ainakin Keski-Eurooppa, Pohjois-Amerikka sekä joku lämmin ja eksoottinen kohde kiehtoisivat.

9. Luen nykyään harmmilisen vähän. Pidän kuitenkin kirjoista ja arvostan lukuharrastusta.

10. Olen melko saamaton monissa kauneudenhoitoon liittyvissä puuhissa. Esimekiksi kynsien lakkaus ja vartalon kuorinta ovat mielestäni tylsiä asioita.

11. Edellisestä huolimatta olen mielestäni tavallisen naisellinen. Joitakin poikkeuksia kuitenkin löytyy: en pidä erityisesti leipomisesta, hoidan laskujen maksun sekä ruoka-ostokset ja opiskelen miesvaltaisella alalla.


Sitten haastajan 11 kysymystä vastauksineen.

1. Uskotko omaan itseesi?
Kyllä useimmiten.

 2. Elämäsi ehdottomasti paras päivä?
En osaa valita yhtä parasta päivää. Monet kesäiset päivät mökillä tai reissussa, Lystin hakeminen kotiin, päivä jolloin tapasin avomieheni sekä erityiset päivät ystävien tai perheen kanssa ovat jääneet mieleen onnellisina päivinä.

 3. Vihaatko jotain sukulaistasi erityisesti?
En vihaa ketään sukulaistani.

 4. Kumpi ohjaa päätöksenteossasi, järki vai rakkaus?
Useimmiten järki. Joitakin päätöksiä pitää kuitenkin tehdä sydämellä.

 5. Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi haluamasi? 
Riippuu asiasta. En ainakaan olisi valmis tekemään rikosta tai satuttamaan jotakuta muuta päämääräni eteen.

 6. Kaunisteletko asioita blogissasi?
Kuviin tulee toki aseteltua ja rajattua aihetta. Kauniit kuvat ovat kivempia, kuin sotkuiset taustat ja epämääräiset asetelmat.


7. Kuinka usein sana rakkaus tulee mieleesi?
Päivittäin.

 8. Paljonko olisit valmis tunnustamaan asioita blogissasi jos sinun ei tarvitsisi miettiä mitä muut ajattelevat?
En koe tarpeelliseksi "tunnustaa" täällä erityisen suuria tai arkaluontoisia asioita. Positiivisuus ja tietynlainen kepeys kuuluvat blogini henkeen.

 9. Miksi sinä olet unohtanut sotaveteraanit?
En toki ole unohtanut.

 10. Mikä on pahin (rehellisyys maan perii) pakkomielteesi?
Kotoa lähtiessä pitää tarkistaa useita kertoja, että avaimet ynnä muut tärkeät asiat ovat mukana.

 11. Kuinka paljon uskot minun puhuvan paskaa?
Minäkään en ihan nyt ole varma kenestä tässä puhutaan. Mutta itse en koe juurikaan puhuvani paskaa.



Tässäpä vielä uudet kysymykset haasteen saajille (aiheena ihana tuleva kesä):

1. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?

2. Lemppari kesäherkku?

3. Kaunein kesämaisema?

4. Miltä kesä tuoksuu?

5. Kesän huonoja puolia?

6. Kesä Suomessa vai ulkomailla?

7. Kesäperinteesi?

8. Paras kesäkuukausi?

9. Juhannusperinteesi?

10. Mieluisin jäätelömaku?

11. Kesän viilentävin juoma?



Haasteen laitan eteenpäin nyt vaan kolmelle blogille eli sininiittyUusitalo sekä Vinksallaan.
Myös tunnustuksen annan edellä mainittuihin blogeihin, olkaat hyvät! :)






Laura

lauantai 4. toukokuuta 2013

Tarjottimia, emalia ja väriä

Minulla on paha tapa ryhtyä keräilemään joitakin kivaksi havaitsemiani asioita, joita niistä vain muutamia mainitakseni ovat vanhat kahvipurkit ja peltipurkit, metalliset tarjottimet, yökynttilät sekä emaliastiat. Keräilyä voi ajatella mukavaksi harrastukseksikin ja eipä siinä mitään vikaa ole niin kauan, kun huusholli muistuttaa enemmän kotia kuin vanhan roinan varastoa :D.

Innostuin kuvailemaan hieman uudempia aarteitani sekä joitain vanhoja suosikkeja edellä mainituista kategorioista.




"Hopea"tarjottimia omistan nämä kaunokaiset. Ovaalin muotoinen ja pienin ovat uusia kirppariostoja, pyöreä on saatu joululahjaksi viime jouluna ja neliön mallinen on ollut minulla jo kauan.




Keltainen vaaka on mummon perintöä, sain sen äidiltä lainaan vähän aikaa sitten. Myös alla oleva keittiöjakkara on mummon vanha ja tykkään todella sen keltaisena kuultavasta maalista valkean maalikerroksen alla.







Vanhempia löytöjä ovat mustat metallitajottimet kirpparilta, samoin herkullisen oranssi muovikannu. Emalinen muumikannu on viime vuoden syntymäpäivälahja.




Retro lämpömittari löytyi vanhempieni rintamamiestalosta. Kivana yksityiskohtana on ostopaikan hintalappu mittarin takapuolella. Hinnasta ei enää saa selvää, mutta myymälän logo kertoo lämmönnäyttäjän olevan suhteellisen vanha, kyseistä kauppaa kun ei ainakaan minun elinaikana ole ollut olemassa.




Lempparipeltipurkkini ovat kaikki huokeita ostoksia kirpparilta ja vanhan tavaran messuilta.




Hauska Mikki-taulu oli miehelläni jo ennen yhteen muuttoa ja kelpuutin sen enemmän kuin mielelläni myös yhteiseen kotiin.




Emaliastia toimii hedelmäkorina. Taustalla pieni emalikulho on uusi löyty kirpparilta.





Emalinen vati ja muki ovat ensimmäiset emaliaarteeni.







Vaikka minut onkin kevään myötä vallannut pienoinen pastellivillitys, niin suosikkivärien joukkoon mahtuu monta muutakin, niin kuin yllä olevista kuvista voi nähdä. Itse asiassa en ole koskaan ollut näin "värikäs" tyyppi, silmää miellyttävien värien kirjoon kun tällä hetkellä sopii tapauksesta ja tilanteesta riippuen moni sävy vaaleanpunaisesta keltaiseen ja mustavalkoisesta punaiseen.

Kaunista viikonloppua!

Laura

Perjantain grillivartaat

Illalla nautiskeltiin grilliherkkuja mukavassa auringonpaisteessa, ja lopputuloksena saatiin tämän vuoden grillivarrassuosikkeja! Vartaat sisälsivät makkaraa, pekonia, lihapullia, halloumjuustoa, kesäkurpitsaa, paprikaa sekä herkkusieniä. Namia oli!










Mukavaa toukokuun (!) ensimmäistä viikonloppua!

Laura