perjantai 19. joulukuuta 2014

Muutama ihana löytö

Vielä olisi muutama hieman vanhempi kirppislöytö esittelemättä. Lähes kaikki näistä on erityisen ihania, sellaisia, mitä olen toivonutkin jo pidemmän aikaa bongaavani.


Pitkään toivottu vanha lääkekaappi löytyi torista. Myyjän mukaan seitkytluvulta, siistikuntoinen ja herkullisen ruskea. Seinälle pääsyä vielä vaan odottaa. Hinta ihan kohtuullinen 15€.



Jouluinen pöytäliina. Jotain tämän kaltaista olin kaivannutkin , kun tämä juuri parahiksi tuli vastaan. 4€ maksoin tästä.



Tosi söpöjä kukkakuppeja, kaksi jokaista väriä, mutta tassit vain oransseissa ja vihreissä. Molemmissa violeteissa pienet maalirikot, muuten kunto kaikissa moitteeton. Koko astiasto 3€.



Herttainen vetonaru-ukkeli, 1,5€.



Juurikin sellainen keittiön valaisin, mitä olin kaipaillut. Tämä maksoi vain 2,5€ ja siitä puuttui pistoke, mutta oma sähkömieheni sai valaisimen hetkessä toimintakuntoon.






Tämänkaltaisia lokerikkoja olen ihalluit muilla ties kuinka kauan ja viimein omani tuli vastaan. Tämä on jonkinlaista muovia ja vieläpä suomalainen takapuolella olevan tekstin mukaan ja kustansi 3€.



Kauniita peilejä ei vaan koskaan voi olla liikaa. Tämä ihanuus maksoi muistaakseni 5€.







Ja lopuksi vielä kehystetty ristipistotyö. Keltainen ruusu mustalla pohjalla onkin mun lemppareita näissä. Maksoin tästä 3€.


Erinomaiset on kirppariaarteet olleet tänä vuonna, toivotaan samanlaista onnea ensi vuodellekin.

Iloista joulun odotusta!

Laura

4 kommenttia:

  1. Onpa taas aivan loistavia löytöjä! Ihastuin erityisesti kuppeihin ja lamppuun. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne oli kyllä kelpo löytöjä, ihan ilo silmälle :)

      Poista
  2. Oi noita kukkakuppeja! Ihanat! Hyviä löytöjä kaikki muutki, kelpaisivat mullekki. :-)
    Mulla on sulle mun blogissani haaste.

    VastaaPoista

On mukavaa, kun kommentoit! :)