perjantai 16. marraskuuta 2012

Siirtolapuutarha ja muut aarteet

Heippa! :)

Tänään kävin pitkästä aikaa kunnolla ostoksilla ja oikein mukavan saaliin sieltä kotiin toinkin. Vähän suunniteltuja ostoksia, jotain pitkään haaveissa ollutta ihanuutta ja muutama mukava yllätyslöytö!


Tälläisen paketin kotiutin Marimekkoa myyvästä liikkestä.



Ja ah, nämä kaunokaiset sieltä kuoriutui! Tykkään, olen jo pitkään tykännyt. Ja nyt omistan kaksi ehkä kauneinta kahvikuppia.



Anttilan alennusmyynnistä löytyi valkoinen lyhty (4e) ja yökynttilänjalka (1e!!). Lyhty tulee kuitenkin toimittamaan eri virkaa, siitä tulee säilytysastia keittiön kapustoille ja vispilöille.



Patalaput myös Anttilan alesta (2e/kpl). Pidän väreistä ja kuviosta.



Kosmetiikkaa. Acon käsivoide ja huulivoide apteekista. Lisäksi Lumenen ripsiväri ja violetti/luumu luomiväri iltakäyttöön. Tuoksuu muuten tosi hyvältä tuo käsirasva, vaikka yleensä tykkään vain hajustamattomista tuotteista. Mieto ja miellyttävä.



H&M:ltä kukkatoppi ja kiiltävät legginsit.



Kukkatoppi oli alessa (7e), sopivan romanttinen minulle, kun on kuitenkin mustalla pohjalla.



Tämän tyylisiä leggareita olen etsiskellyt pitkään, nyt löytyi kivat.

Siinä olikin sitten tarpeeksi vähäksi aikaa, seuraavaksi korkeintaan kirppariostoksia ja joulupaketteja.

Ihanaa perjani-iltaa!


Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukavaa, kun kommentoit! :)